Vinkkejä yhteisiin lukuhetkiin 0-6-vuotiaan kanssa

Lapselle ääneen lukeminen on helppo ja hauska tapa viettää aikaa. Rauhoittuminen ja rentoutuminen tuottaa iloa koko perheelle.

Kirjastoon

Suomessa jokainen kunta järjestää asukkailleen kirjastopalveluita. Kirjastosta löytyy paljon ihmeteltävää ja lainattavaa jo vauvalle!

Lukemisesta rutiini

Mihin päivän hetkeen lukeminen sopisi teidän perheessä parhaiten? Aamutoimien jälkeen, ennen päiväunia, jälkiruoaksi ruokailun jälkeen? Lukea voi koska vain. Varatkaa lyhyt hetki joka päivä yhteiselle lukuhetkelle.

Mielikuvittamaan

Mitä tarinassa tapahtui? Millaisia hahmoja kirjassa esiintyy? Minkälainen taideteos tarinasta syntyy? Piirtäkää, maalatkaa tai askarrelkaa.

Kirjasta leikki

Herättäkää tarina eloon! Löytyykö kotoa kirjassa mainittuja eläimiä tai hahmoja pehmoleluina tai nukkeina? Mitä kirjassa syödään? Minkälaisen majan tarinan pohjalta voisi rakentaa? Miten päähenkilö pukeutuu? Kirjan tarina voi jatkua lapsen leikissä.

Tutki ja opi

Eläinkirjoja, luontokirjoja, harrastuskirjoja ja muita tietokirjoja voi tutkia yhdessä lapsen kanssa. Löytyisikö luontokirjan kasveja kotipihalta? Mikä on maailman suurin eläin? Miten rakennetaan linnunpönttö?

Lorukortit käyttöön

Tulosta lorukortit ja leikkaa irti. Heitä kortit hattuun tai pipoon ja anna lapsen nostaa loru kerrallaan. Osassa korteissa mukana leikkiohjeet. Lue lapselle -sivustolta löytyvä lorupankki kulkee mukana vaikka kännykässä.

Pelaa kirjallisuusbingoa

Muuramen kunnan Lukulaituri-hankkeeseen tuotetut kirjallisuusbingot ovat hauska tapa lisätä pelillisyyttä yhdessä lukemiseen. Jo vauvalle kannattaa lukea, ja bingoa voi täyttää myös ensimmäisistä yhteisistä lukuhetkistä: Lukubingo vauvoille. Tulosta tästä Lukubingo varhaiskasvatusikäiselle tai tulosta tästä Lukubingo esiopetusikäiselle.