Kirjoita kirja-arvio

Tältä sivulta löydät vinkkejä ja ohjeita kirja-arvion kirjoittamiseen yläkoululaisille ja toiselle asteelle. Jokainen kirjoittaa omalla tyylillään, mutta näillä ohjeilla pääset alkuun. Anna oman äänesi ja perustellun mielipiteesi kuulua!

1. Valitse kirja josta haluat kirjoittaa arvion. Arvioitavan teoksen ei tarvitse välttämättä olla kaunokirja, vaan voit kirjoittaa myös tietokirjallisuudesta tai elämäkerrasta.

2. Tee lukemisesi aikana muistiinpanoja kirjasta ja havainnoistasi. Voit myös merkitä muistiin tärkeiden kohtien sivunumeroita jotta voit myöhemmin tarvittaessa palata niihin.

3. Keksi arviolle kirjaa kuvaava otsikko. Laita otsikon alle kirjan tiedot: kirjailijan ja teoksen nimet sekä maininta suomentajasta, jos kyse on käännöskirjasta. Lisää myös kustantajan nimi ja ilmestymisvuosi.

4. Arviossa on yleensä kaksi puolta: kertova ja arvottava. Kertova puoli tarkoittaa kuvailua kirjan juonesta, aiheesta, henkilöistä, rakenteesta, kertojasta, tyylistä ja kielestä. Ole selkeä teoksen kuvauksessa, mutta älä paljasta juonesta liikaa. Arvottava puoli puolestaan tarkoittaa sitä, mikä teoksessa on mielestäsi hyvää ja mikä mahdollisesti huonoa. Molempia näkemyksiä pitäisi pystyä perustelemaan.

5. Kenelle teos on suunnattu? Mieti myös, mitä lajityyppiä eli genreä (esim. jännitys, fantasia) kirja edustaa. Millainen se on lajinsa edustajana?

6. Tunnetko kirjailijan aiempaa tuotantoa? Millainen lukemasi teos on niihin verrattuna?

7. Tekstilainaukset havainnollistavat arviota. Jos haluat antaa esimerkin vaikkapa kirjailijan persoonallisesta kirjoittamistyylistä, voit lainata 1–3 lausetta osaksi arviotasi. Laita se lainausmerkkeihin.

8. Kirja-arvion kirjoittaminen on prosessi – voit muokata tekstiäsi useaan kertaan. Usein oman jutun lukeminen paperilta auttaa tekemään lisähuomioita ja parannuksia aikaisempaan versioon. Voit myös pyytää ystävääsi, vanhempaasi tai opettajaasi lukemaan ja kommentoimaan tekstiä.

 

Voit lukea oman kirja-arviosi malliksi nuorten kirjallisuuslehti Lukufiiliksen kirja-arvioita. Lukufiilis on 13—19-vuotiaiden oma kirjallisuusmedia. Verkkolehdessä julkaistaan kirja-arvosteluja, kirjailijahaastatteluja, kirjoitusvinkkejä, kilpailuja  ja juttuja kirjallisuuden kentän ilmiöistä ja tapahtumista. Voit myös lähettää oman kirja-arviosi julkaistavaksi Lukufiilikseen. Lähetä kirja-arvio sähköpostilla osoitteeseen: lukufiilis(at)lukukeskus.fi