Vinkkejä varhaiskasvatukseen

Varhaiskasvatuksessa ja siihen kuuluvassa esiopetuksessa lukeminen nivoutuu usein luontevasti osaksi muuta toimintaa. Lapsille lukemista ei kannata jättää pelkästään päivälepohetkelle, vaan lastenkirjallisuutta, loruja, runoja ja kerrontaa voi hyödyntää kaikenlaisissa projekteissa ja melkein missä tahansa varhaiskasvatuspäivän tilanteessa.

Varhaiskasvatuksen lukuviikon vinkit on suunniteltu päiväkodeissa toimiville ryhmille, mutta niitä voi hyvin soveltaa myös perhepäivähoidossa tai avoimessa varhaiskasvatuksessa.

Kirjastoon
Kirjasto on luonteva osa varhaiskasvatuksen monipuolisia oppimisympäristöjä. Kirjastoilta voi esimerkiksi pyytää lukuvinkkejä tietyn ikäisille lapsille tai johonkin teemaan liittyen. Niiltä voi myös tiedustella satutuokioita tai tutustumiskäyntiä.

Tavallisesta kirjastokäynnistä tulee vielä parempi, kun jokainen lapsi saa itse lainata haluamansa kirjan päiväkotiin luettavaksi. Lapsilla voi kirjastopäivinä olla mukana omat reput kirjojen kuljettamista varten. Ensimmäisiä kertoja lainatessa on hyvä muistaa, että lainaamisen konsepti ei välttämättä ole lapsille tuttu, vaan sekoittuu helposti ostamiseen ja omistamiseen.

Päiväkodissa kirjaston kirjat huolehditaan niille erikseen varattuun paikkaan, johon ne palautetaan jokaisen lukukerran jälkeen. Niin päiväkodin omista kuin kirjastonkin kirjoista pidetään hyvää huolta.

Vinkkejä lukemiseen

Kirjavinkkaus
Tehdään näkyvälle paikalle seinälle puu, jonka ”lehtiin” kirjataan ryhmässä luetut kirjat. Puun lähelle voi varata toisenvärisiä tyhjiä lehtiä, joihin perheet voivat kirjata ja suositella lastenkirjoja toisilleen. Halutessaan lehteen voi kirjoittaa kirjan nimen lisäksi lyhyen kuvauksen. Kiireinen kokoaa vinkkiseinän vaikka post it-lapuista!

Isommat lapset arvioivat mielellään luettua esimerkiksi ”hymynaamoin”. Isolle paperille voi koota ruudukon arviointia varten. Myös lasten kommentteja ja oivalluksia luetusta kannattaa kirjata.

Lempikirjat
Jokainen lapsi saa tuoda vuorollaan oman lempikirjansa päiväkotiin. Lapsi saa esitellä kirjaansa muille ja se luetaan yhdessä. Jos mahdollista, kirja pidetään päiväkodissa jonkin aikaa, jotta siihen ehditään rauhassa tutustua. Jos kirjan tuominen kotoa ei onnistu, lempikirja voidaan valita kirjaston tai päiväkodin valikoimista. Jatkossa lelupäivän lisäksi voidaan järjestää kirjapäiviä.

Lapsen lempikirjan lisäksi voidaan tutkailla myös lapsen tärkeiden ihmisten lempilukemisia näiden lapsuudesta. Löytyykö jostain vielä äidin, isän, mummin tai vaikka kummin vanha lempikirja? Pyydetään kirjoja lainaksi, tutkitaan ja luetaan niitä yhdessä. Kenties jonkun kirjan omistaja pääsee paikan päälle lukemaan lapsille? Vanhoja suosikkikirjoja voi myös kirjastoreissulla yrittää etsiä kirjastosta.

Lukuhetki päivän päätteeksi
Lukuviikolla voi järjestää ryhmän tiloihin rauhallisia lukusoppia, joissa lapsi vanhempansa kanssa voi piipahtaa päiväkotipäivän päätteeksi. Lasten kanssa voidaan etukäteen valita esille mielenkiintoisia kirjoja luettaviksi.

 

Tehtäväehdotuksia eri ikäryhmille 

Tehtävävinkkejä alle 3-vuotiaille

Tehtävävinkkejä 3-5 -vuotiaille

Tehtävävinkkejä esiopetukseen

Monet tehtävävinkeistä soveltuvat usealle eri ikäryhmälle.

 

Varhaiskasvatuksen sisällöt on laatinut lastentarhanopettaja ja varhaiskasvatuksen asiantuntija Evamaria Silvennoinen.
Lisää tietoa varhaislukemisesta ja kirjavinkkejä Lue lapselle -sivustolta